keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Mistä on kyse Ihan tavallisia asioita –kampanjan kritiikissä?

Presidentti Niinistön käynnistämä "Ihan tavallisia asioita" –kampanja herättää keskustelua. Toiset kritisoivat sen neuvoja naiiveiksi ja vaativat poliittisia keinoja syrjäytymisen ehkäisyyn. Toiset ehättävät muistuttamaan, että julkisen sektorin keinot ja jokaisen arjen vastuu eivät sulje toisiaan pois.

Mistä on kyse?

Tosiasiassa kansalaisvastuu voidaan hyvinkin nähdä julkisen sektorin avun korvaajana tai paikkaajana. Näin on käynyt mm. Britanniassa, missä ns. Big society –ajattelu on jättänyt järjestöt ja kansalaiset paikkaamaan alas ajettuja julkisia palveluita. Suomessa 1990-luvun laman aikana leikattiin julkisia palveluita samaan aikaan kun niiden tarve nousi. Esim. kirkko otti silloin tutkitusti hyvinvointivaltio-ajatteluun "sopimattoman" suuren roolin monien ryhmien auttajana.

Ei ole yhtä oikeaa yhteiskunnallista mallia huolehtia tukea tarvitsevista. Suomessa on kuitenkin erittäin vahva kansalaisten tuki hyvinvointivaltiolle, jossa perusturva ei ole riippuvainen sukulaisverkostoista, varallisuudesta tai toisten hyväntekeväisyydestä. Tämä malli myös näyttää tuottavan monilla indikaattoreilla maailman parhaat maat asua. Viime vuosina keskustelu on kuitenkin saanut uusia piirteitä, ja kansalaisten vastuu on esiintynyt myös julkisten palvelujen paikkaajan roolissa – vähintäänkin rivien välissä. Huoltosuhteen muutokset, ulkoistetut palvelut ja leikkaukset heijastuvat eri tavoin kansalaisiin kohdistuviin avoimiin tai implisiittisiin odotuksiin.

Väitellessäni vapaaehtoistoiminnasta viime keväänä, totesin lektiossani, että huolimatta yllä kuvatusta murroksesta vapaaehtoistoiminta on yhteiskunnassamme yllättävän vähän debatoitu ja problematisoitu ilmiö. Kauaa ei tarvinnut odottaa. Niinistön kampanja näyttää tarjonneen välineen, jonka kautta hyvinvointivaltion tilaa sekä kansalaisten vastuuta suhteessa siihen voidaan käsitellä. Keskustelua kiihdyttänee se, että kampanjan on käynnistänyt entinen kokoomusministeri, joka on aiemmin tullut tunnetuksi budjettivyötä kiristävästä linjastaan.

Julkisen sektorin palvelut ja kansalaisten vastuu eivät tosiaan sulje toisiaan pois. Emme voi koskaan täysin ulkoistaa lähimmäisestä välittämistä valtiolle tai kunnalle. Verovaroin rahoitettu julkinen turva ja kansalaisyhteiskunnan yhteisöllisyys-ajattelu myös kumpuavat samasta arvopohjasta: yhteisestä vastuusta niistä, jotka kulloinkin tukea tarvitsevat. Tutkimukset osoittavat, että vapaaehtoistoiminta on myös yleisintä niissä yhteiskunnissa, joissa julkiset palvelut ovat vahvat: ihmisten luottamus toisiinsa ja perusturvaansa on korkea, on varaa solidaarisuuteen ja myös aikaa – etenkin naisilla – toimia myös muissa tehtävissä kuin lasten ja muiden läheisten hoivaajina. Siinä mielessä julkiset palvelut ja kansalaisen vastuu kuitenkin ovat toistensa vastapoolit, että leikatut julkiset palvelut kaatuvat kansalaisten ja kolmannen sektorin hoidettaviksi. Tästä keskustellaan nyt, ja keskustelu on tarvittu. Suomalainen hyvinvoinnin tuottamisen malli on myllerryksessä, on aika puhua siitä, millaisen yhteiskunnan haluamme, millaiset julkiset palvelut haluamme, ja mikä on meistä jokaisen vastuu toisesta ihmisestä, hyvinvointimallista riippumatta.


Henrietta Grönlund
HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja