Henrietta Grönlund: Luottamuksen pöydänjalat eli miten pidämme toisistamme huolta?

Luottamus on ollut tämän vuoden sana. Se on nostettu keskeiseksi tekijäksi hallitusneuvotteluissa, taloustilanteessa ja yhteiskuntasopimuksessa. Tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kesken on varsin suuri yksimielisyys siitä, että luottamuksella on tärkeä merkitys poliittisessa, taloudellisessa ja sosiaalisessa elämässä, yksilöiden ja yhteiskuntien hyvinvoinnissa ja menestyksessä.

Mitä on luottamus? Jokainen meistä kokee tai ei koe luottamusta toisiin. Siihen vaikuttaa oma elämänhistoria, kokemukset siitä, ovatko toiset ihmiset luottamuksen arvoisia. Luottamuksen yhteiskunnallinen taso, yleistynyt luottamus ei typisty yksilöiden vastuulle, vaan sitä luovat ensisijaisesti yhteiskunnalliset rakenteet. Se, miten reiluksi ja turvalliseksi yhteiskunta, sen rakenteet ja instituutiot koetaan. Luottamus instituutioihin edistää myös ihmisten keskinäistä luottamusta.  

Suomi kuuluu korkean luottamuksen maihin kuten kaikki pohjoismaat. Ne ovat monilla muillakin mittareilla maailman menestyneimpiä ja onnellisimpia yhteiskuntia. Pienet elintasoerot ja tavoite tarjota kaikille ihmisille tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen, terveydenhuoltoon ja perusturvaan ovat meikäläisen luottamusyhteiskunnan perusta. Ihmiset voivat kokea olevansa samassa veneessä.

Tämä liittyy läheisesti myös HelsinkiMission ydintehtävään, yksinäisyyden vähentämiseen. Professori Juho Saari johtaa yksinäisyystutkimushanketta, jossa HelsinkiMissiokin on mukana. Hän on osoittanut, että koetun yksinäisyyden määrä on yhteydessä yhteiskunnan eriarvoisuuteen. Hyvinvointivaltio, tasa-arvoa ja luottamusta edistävä reiluus taas vähentää yksinäisyyttä. Keskeinen ja ajankohtainen kysymys on, mitä hyvinvointipalvelujen leikkaukset tekevät luottamukselle – ja myös yksinäisyydelle.

Kansalaisten omaehtoista toimintaa, vapaaehtoisuutta ja arjen apua toivotaan monesti leikkausten paikkaajiksi. Tässä piilee vaara.

Kansalaisten omaehtoisella toiminnalla on aivan omat lainalaisuutensa ja tutkitusti aivan omanlaisensa hyvinvointivaikutukset sekä antajalle, avun vastaanottajalle että yhteiskunnalle. Nämä hyvinvointivaikutukset perustuvat pitkälti toiminnan omaehtoisuuteen ja vapaaehtoisuuteen. Jos omaehtoinen toiminta muuttuu pakolliseksi tai joutuu paikkaajan tai korjaajan rooliin, sen suurin anti luottamukselle ja hyvinvoinnille menetetään.

Suomessa kansalaisten omaehtoisen toiminnan rooli on ollut erilainen kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, missä suuren kansanosan pärjääminen perustuu lahjoituksille ja vapaaehtoistoiminnalle. Yhteiskunnalliselle luottamukselle olisi karmea isku, jos edes mielikuvissa siirtyisimme tällaisen hyväntekeväisyysyhteiskunnan suuntaan.

Hyvinvointipalvelujen leikkauspaineissa(kin) meistä jokaisen omaehtoista panosta tarvitaan, oli kyse sitten vapaaehtoistoiminnasta, hyvien asioiden tukemisesta lahjoituksin tai arkisesta avusta ja kohtaamisista tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kansalaisten omaehtoinen toiminta ja julkinen turva voidaan nähdä saman pöydän jalkoina. Kun toinen heiluu tai heikentyy, toisen on hyvä pysyä vahvana. Tämä toivottavasti auttaa pitämään luottamuksen pöytälevyä paikallaan, kunnes toinenkin jalka taas vahvistuu.

Omaehtoinen toiminta on korvaamatonta kun yritämme leikkauspaineissa kannatella luottamusta toisiimme ja tulevaisuuteen. Ja huolehtia, ettei kukaan jäisi yksin. Mutta korvaamatonta se on myös hyvinä aikoina. Yksinäisyydestä kärsivän ihmisen tilanne kulminoituu siihen, ettei hänellä ole ryhmiä, joihin kuulua tai ystävää, jonka kanssa jakaa elämää. Pelkät rakenteet ja julkiset palvelut eivät koskaan poista tarvetta arjen ihmiskontakteille ja välittämiselle.  

Henrietta Grönlund

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja 


Henrietta Twitterissä 
HelsinkiMissio Twitterissa


(kuva: Jani Laukkanen)

Henrietta Grönlund: Myötätunto rakentaa luottamusta

Myötätunto on ollut kova juttu HelsinkiMissiossa jo muutaman vuoden. Arkimerkitykseltään tuttu asia avaa vallankumouksellisia näköaloja, kun siihen perehtyy.

Myötätunto tarkoittaa sanakirjamerkitykseltään tietoisuutta kärsimyksestä ja halua toimia sen helpottamiseksi. Se on siis toisesta ihmisestä (toki myös vaikkapa eläimestä tai luonnosta) välittämistä, hänen huomaamistaan ja halua toimia sen eteen, että toisen ihmisen olisi hyvä olla. Myötätunto on inhimillisen kanssakäymisen ja ihmislajin menestymisen biologinen pohja. Olemme pärjänneet, koska olemme pitäneet yhtä. Siinä missä toisista erilleen joutuminen – eli yksinäisyys – on ollut hengenvaarallista ja aiheuttaa edelleen ihmisen kehossa hätätilan, myötätunto on ollut yhdessä pysymisen ja pärjäämisen liima, ja sen positiiviset vaikutukset onnellisuudelle, hyvinvoinnille ja terveydelle ovat merkittävät.

HelsinkiMission toiminnan tarkoitus on jo vuosia ollut taistelu yksinäisyyttä vastaan. Tätä teemme monin tavoin: tarjoamme ammatillista keskustelu- ja kriisiapua, toteutamme yhteisöllistä toimintaa, organisoimme laajaa vapaaehtoistoimintaa. Haastamme kaikki toimimaan yksinäisyyttä vastaan osana jokapäiväistä elämäänsä, arjen kansalaistoiminnan keinoin. Myötätunto on ytimessä näissä kaikissa, mutta aivan erityisellä tavalla se korostuu vapaaehtois- ja kansalaistoiminnassa, teoissa, joihin johdattaa nimensä mukaan vapaa tahto ja valinta toimia.

Tällöin puhutaan myötätunnosta kärsimyksen vähentämiseksi mutta myös myötäilosta hyvien hetkien jakamisessa, myötäinnosta yhdessä tekemisessä ja myötäolemisesta ihan vain siinä, että jaetaan ja ihmetellään elämää yhdessä. Vapaaehtois- ja kansalaistoiminta on kaikkea tätä.

Myötätunto ei ole vain tunne vaan halu ja päätös toimia. Omaan myötätuntoiseen toimintaansa voi vaikuttaa. Voimme rikastaa ja vahvistaa luontaista myötätunnon tunnettamme, suhtautua itseemme ja toisiin myötätunnolla kyynisyyden tai negatiivisuuden sijaan, liittyä toisten suruun, iloon ja intoon. Ja voimme päättää, että toimimme, kun toiminnan aika on.

Jos onnistumme, puhutaan win-win-win –tilanteesta. Voittajia ovat yhtäältä apua tai tukea saavat lähimmäiset, toisaalta myötätunteva itse, jonka hyvinvointia myötätunto lisää merkittävästi sekä kolmanneksi vielä yhteiskunta, jonka hyvinvointia myötätuntoinen toimintakulttuuri rakentaa.

Kevään hallitusneuvotteluissa ja talouden haasteissa on puhuttu ennennäkemättömällä tavalla luottamuksesta. Se toden totta on kaiken yhteisen toiminnan, jopa yhteiskuntana menestymisemme avain. Ja myötätunto, myötätuntoinen suhtautuminen ja myötätuntoinen toiminta ovat luottamuksen vahvimpia rakennusaineita.

Yksi esimerkki panostuksestamme myötätuntoon on osallistumisemme kumppanina Helsingin yliopiston Tekes-rahoitteiseen CoPassion –tutkimushankkeeseen. Hankkeessa tutkitaan myötätuntoa monitieteisen tutkijajoukon voimin, ja kehitetään tapoja, joilla myötätunto syntyy ja vahvistuu. HelsinkiMissiossa me uskomme, että ymmärtämällä myötätuntoa, sen mekanismeja ja vaikuttavuutta yhä paremmin voimme lisätä myötätuntoa ja sen myönteisiä vaikutuksia toiminnassamme ja yhteiskunnassamme. Me uskomme, että myötätunto on yksinäisyyden vähentämisen ja hyvinvoinnin lisäämisen ydin.

 
Henrietta Grönlund

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja 


Henrietta Twitterissä 
HelsinkiMissio Twitterissa


(kuva: Jani Laukkanen)

Toinen ihminen on joulun tärkein lahja - tunnelmia HelsinkiMission senioreiden joulujuhlasta

Mikael Agricolan kirkon kryptassa 18.12.2012 järjestetty perinteinen seniorien joulujuhla keräsi salin täyteen yleisöä nauttimaan musiikkipitoisesta ohjelmasta, jouluateriasta, toistensa seurasta ja lämminhenkisestä tunnelmasta. Järjestelyistä ja tarjoiluista vastasivat HelsinkiMission vapaaehtoiset ja työntekijät. Myös Viestintätoimisto AC Sanaforin henkilökuntaa osallistui juhlaan senioreja pöytiin ohjaten ja seuraa pitäen osana yritysyhteistyötä.

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja Henrietta Grönlund piti tervetulopuheen, jossa hän toivotti myös ruotsinkieliset seniorit tervetulleiksi mukaan juhlaan.

Juhlassa esiintyivät huilisti Inna Vintturi sekä Johanna Almark-Mannilan ja Kaarle Mannilan muusikkoperhe, jonka kuusilapsisesta pesueesta viisi soitti vanhempiensa kanssa jousisoittimin mm. Vivaldia ja tuttuja joulusävelmiä. Suurinta ihastusta herätti perheen kuopus, vasta kolmivuotias viulistilahjakkuus Emil.  

Musiikki ja yhteislaulu virittivät jouluun

Jouluaterian ja jälkiruokakahvien välissä kuunneltiin sekä laulettiin yhdessä kauneimpia joululauluja. Ohjelman tauoilla puheensorina täytti tilan ja yleisö näytti nauttivan juhlasta täysin siemauksin. Lopuksi HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen ja apulaistoiminnanjohtaja Sari Vapaavuori sytyttivät joulukynttilän ja Valtonen siunasi osallistujat ottamaan joulun vastaan.

Seniorit kiittelivät sekä juhlajärjestelyjä että HelsinkiMissiolta saamaansa tukea. Ensimmäistä kertaa juhlaan osallistunut Assi Pietilä, 86, kertoi saaneensa ulkoiluapua vapaaehtoiselta tukihenkilöltä.

- Minua onnisti, sillä sain syksyllä HelsinkiMissiosta tukihenkilön, joka käy viikonloppuisin minua ulkoiluttamassa. On kyllä aivan ihanaa, että tällaista toimintaa järjestetään.
 

Tukihenkilöstä ystäväksi

Karjalassa syntynyt ja kaksivuotiaana sotaorvoksi jäänyt Anja Kiuru, 75 (oik.), oli tullut juhlaan ystävänsä Marja-Liisa Löytymäen, 67 (vas.), kanssa. Iloisen nauravaiset naiset kertovat, että alun perin tukihenkilösuhteesta on vuosien varrella kehittynyt aito ystävyyssuhde. 

Löytymäki kertoo käyneensä kahdeksan vuotta sitten HelsinkiMission vanhustyön kurssit ja aloittaneensa sen jälkeen Kiurun tukihenkilönä. 

̶  Asuimme siihen aikaan molemmat Töölössä ja tapasimme aluksi joka toinen viikko. Sittemmin muutin perheineni Lauttasaareen, mutta pidentynyt välimatka ei meitä haittaa. Soittelemme usein, kesäisin Anja käy luonani sireenejä ja merta katsomassa, ja merkkitapauksia käymme juhlistamassa Ekbergin kahvilassa. Meillä on myös samanlainen huumorintaju, joka yhdistää meitä, sanoo Löytymäki.

̶  Olin ensin Irene Tummavuoren sotaorporyhmässä, koska olin vähän masentunut.  Irene sitten suositteli minulle HelsinkiMission tukihenkilöä, sitä kautta tutustuin Marja-Liisaan – ja nyt olemme ystäviä.  Asun edelleen Töölössä Kantin palvelutalossa, jossa olen asunut jo 13 vuotta. Omia lapsia minulla ei ole, mutta sen sijaan on kymmenen kummilasta, kertoo työuransa lastenhoitajana tehnyt Kiuru. 

Keskusteluryhmistä samanhenkistä seuraa

Juhlan jo päätyttyä, etukäteen haastatteluun pyydetty Eeva-Liisa Hirvonen, 75, ei vielä ehdi tulla vastailemaan toimittajan kysymyksiin.  Hän juttelee muutaman ystävänsä kanssa hymyssä suin samalla kun jakaa näille joululahjoja.  Vastoinkäymiset elämässä näyttävät jääneen kauas historiaan, niin virkeältä ja elinvoimaiselta näyttää rollaattorin kanssa kulkeva Hirvonen (kuvassa).

Alun perin Senioripysäkin kautta HelsinkiMission keskusteluryhmiin osallistuva tullut Hirvonen on sitä mieltä, että on jokaisesta itsestään kiinni, lähteekö ulos kodistaan muiden ihmisten seuraan vai jääkö neljän seinän sisälle.

̶  Täytyy vaan sisukkaasti lähteä ulos, sillä ei kukaan tule kotoa hakemaan. Ainoastaan kovalla lumipyryllä ei kyllä pääse mihinkään. Mutta yleensä ottaen Perhonkadulta, jossa asun, on hyvä yhteydet kaupungille. Kampin ostoskeskukseen on lyhyt matka ja ratikalla pääsen kätevästi Kinaporin palvelukeskukseen, joka on nyt avattu uudelleen. Olen tavannut käydä siellä kahdesti viikossa uimassa, kertoo Hirvonen.

Jouluaaton Hirvonen kertoo viettävänsä kaikessa rauhassa yksin kotonaan. Joulu alkaa klo 12 TV:stä näkyvällä Turun joulurauhan julistuksella. Joulupäivänä sen sijaan lapset perheineen tulevat vierailulle ja nauttimaan jouluateriasta, jonka Hirvonen kertoo laittavansa itse. Hän käy myös tekemässä ruokaostokset itse.

̶  Rollaattorin koriin mahtuu kolme kiloa tavaraa ja loput kantamukset voi sijoittaa rollaattorin päälle. Olen oppinut käyttämään rollaattoria tehokkaasti hyväkseni kauppareissuilla, hymyilee Hirvonen.

  

HelsinkiMissio toivottaa hyvää joulua! 

Jaana Kiuru

Markkinointisuunnittelija

HelsinkiMissio

Mistä on kyse Ihan tavallisia asioita –kampanjan kritiikissä?

Presidentti Niinistön käynnistämä "Ihan tavallisia asioita" –kampanja herättää keskustelua. Toiset kritisoivat sen neuvoja naiiveiksi ja vaativat poliittisia keinoja syrjäytymisen ehkäisyyn. Toiset ehättävät muistuttamaan, että julkisen sektorin keinot ja jokaisen arjen vastuu eivät sulje toisiaan pois.

Mistä on kyse?

Tosiasiassa kansalaisvastuu voidaan hyvinkin nähdä julkisen sektorin avun korvaajana tai paikkaajana. Näin on käynyt mm. Britanniassa, missä ns. Big society –ajattelu on jättänyt järjestöt ja kansalaiset paikkaamaan alas ajettuja julkisia palveluita. Suomessa 1990-luvun laman aikana leikattiin julkisia palveluita samaan aikaan kun niiden tarve nousi. Esim. kirkko otti silloin tutkitusti hyvinvointivaltio-ajatteluun "sopimattoman" suuren roolin monien ryhmien auttajana.

Ei ole yhtä oikeaa yhteiskunnallista mallia huolehtia tukea tarvitsevista. Suomessa on kuitenkin erittäin vahva kansalaisten tuki hyvinvointivaltiolle, jossa perusturva ei ole riippuvainen sukulaisverkostoista, varallisuudesta tai toisten hyväntekeväisyydestä. Tämä malli myös näyttää tuottavan monilla indikaattoreilla maailman parhaat maat asua. Viime vuosina keskustelu on kuitenkin saanut uusia piirteitä, ja kansalaisten vastuu on esiintynyt myös julkisten palvelujen paikkaajan roolissa – vähintäänkin rivien välissä. Huoltosuhteen muutokset, ulkoistetut palvelut ja leikkaukset heijastuvat eri tavoin kansalaisiin kohdistuviin avoimiin tai implisiittisiin odotuksiin.

Väitellessäni vapaaehtoistoiminnasta viime keväänä, totesin lektiossani, että huolimatta yllä kuvatusta murroksesta vapaaehtoistoiminta on yhteiskunnassamme yllättävän vähän debatoitu ja problematisoitu ilmiö. Kauaa ei tarvinnut odottaa. Niinistön kampanja näyttää tarjonneen välineen, jonka kautta hyvinvointivaltion tilaa sekä kansalaisten vastuuta suhteessa siihen voidaan käsitellä. Keskustelua kiihdyttänee se, että kampanjan on käynnistänyt entinen kokoomusministeri, joka on aiemmin tullut tunnetuksi budjettivyötä kiristävästä linjastaan.

Julkisen sektorin palvelut ja kansalaisten vastuu eivät tosiaan sulje toisiaan pois. Emme voi koskaan täysin ulkoistaa lähimmäisestä välittämistä valtiolle tai kunnalle. Verovaroin rahoitettu julkinen turva ja kansalaisyhteiskunnan yhteisöllisyys-ajattelu myös kumpuavat samasta arvopohjasta: yhteisestä vastuusta niistä, jotka kulloinkin tukea tarvitsevat. Tutkimukset osoittavat, että vapaaehtoistoiminta on myös yleisintä niissä yhteiskunnissa, joissa julkiset palvelut ovat vahvat: ihmisten luottamus toisiinsa ja perusturvaansa on korkea, on varaa solidaarisuuteen ja myös aikaa – etenkin naisilla – toimia myös muissa tehtävissä kuin lasten ja muiden läheisten hoivaajina. Siinä mielessä julkiset palvelut ja kansalaisen vastuu kuitenkin ovat toistensa vastapoolit, että leikatut julkiset palvelut kaatuvat kansalaisten ja kolmannen sektorin hoidettaviksi. Tästä keskustellaan nyt, ja keskustelu on tarvittu. Suomalainen hyvinvoinnin tuottamisen malli on myllerryksessä, on aika puhua siitä, millaisen yhteiskunnan haluamme, millaiset julkiset palvelut haluamme, ja mikä on meistä jokaisen vastuu toisesta ihmisestä, hyvinvointimallista riippumatta.

Henrietta Grönlund

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja

Vastuuta lapsiperheiden hädästä ei voi ulkoistaa

Lasten ja perheiden pahoinvointi on lisääntynyt Helsingissä useilla mittareilla koko 2000-luvun ajan. Esimerkiksi lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Perherakenteet ja perheen arki ovat monimutkaistuneet, parisuhdeongelmat sekä avio- ja avoerot ovat lisääntyneet ja yksinhuoltajien määrä on kasvanut. Vanhempien voimavaroja kuormittaviksi tekijöiksi ovat nousseet stressi, epävarmuus vanhempana, työn ja perhe-elämän yhdistäminen, parisuhdeongelmat sekä vaikeiden tunteiden, kuten suuttumuksen hallinta ristiriitatilanteissa.

Julkisen sektorin, ja myös monet järjestösektorin, palvelut painottuvat korjaavaan toimintaan, mutta perheet tarvitsisivat myös ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen tukea arjen haasteisiin. Monille vanhemmille ja perheille keskeinen ongelma on, että he ovat haasteidensa kanssa hyvin yksin. Isovanhemmat asuvat usein kaukana, eikä arjen apua ole yleistä pyytää tai saada muilta kuin lähimmältä läheispiiriltä. Kun omat läheisverkostot ovat kaukana tai muuten riittämättömät, huolet ja haasteet pääsevät liian helposti kasvamaan varsinaisiksi ongelmiksi. Sosiaalisen tuen puute vaikuttaa myös vanhempana koettuun stressiin, mikä taas vaikuttaa vanhemman ja lapsen suhteeseen sekä kasvatukseen kielteisellä tavalla.

Julkiset palvelut ovat keskeinen tekijä perheiden tukemisessa, mutta eivät kuitenkaan ainoa lääke varsinkaan lapsiperheiden kasvavaan ennaltaehkäisevän tuen tarpeeseen. Vastuuta lähimmäisistä ei ole vahvimmassakaan hyvinvointivaltiossa tarkoituksenmukaista ulkoistaa kokonaan julkiselle sektorille. Kun perheet tarvitsevat ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen tukea, apua, läsnäoloa ja keskustelukumppania, ei tukijaksi välttämättä tarvita sosiaalityöntekijää tai muuta ammattilaista tai viranomaista. Suomalaiset luottavat avun tarpeessa vahvimmin omaan lähipiiriinsä ja omaan vastuuseen itsestään, ja heti kolmanneksi luotetuin avun lähde on toisten ihmisten tuki ja lähimmäisvastuu. Tietyissä tilanteissa vanhemmat jopa kokevat esimerkiksi vertaistuen ammattilaisen antamaa tukea parempana vaihtoehtona.

Suomalaisista suurin osa on myös halukas auttamaan muita, erityisesti lähipiiriään. Lisäksi potentiaali vapaaehtoisen avun hyödyntämiselle on suuri. Suomalaisista osallistuu vapaaehtoistoimintaan eri tutkimusten mukaan jo useampi kuin joka kolmas. Toiminnasta kiinnostuneita ja siihen positiivisesti suhtautuvia on vielä toinen kolmannes, jonka auttamishalua ei vielä ole valjastettu toimintaan.

Haastan sinut pohtimaan, onko omassa lähipiirissäsi lapsi tai vanhempi, joka tarvitsisi tukea ja välittämistä. Voisitko joskus tarjoutua viemään lapsen puistoon, tai kysyä äidiltä tai isältä, mitä hänelle kuuluu? Tai jos lähipiirissäsi ei ole lapsia tai aikuisia, voit vaikka hymyillä lapselle raitiovaunussa tai kaupassa tai vaihtaa muutaman ystävällisen sanan lapsen tai hänen äitinsä tai isänsä kanssa. Koskaan et voi tietää, vaikka tuo yksi pieni ystävällinen ele pelastaisi lapsen tai vanhemman päivän – yksinäisyys tai turvattomuus ei aina näy ulospäin.

Lisää vinkkejä
 arjen pieniin, mutta 
ratkaiseviin tekoihin 
lasten ja perheiden
 hyvinvoinnin lisäämiseksi etsimme ja tarjoamme HelsinkiMission
 syksyllä käynnistyvän Pe
lastakaa sukupolvi -kampanjan
 yhteydessä. Tulemme tarjoamaan
 erilaisia mahdollisuuksia tukea lapsia
 ja vanhempia vapaaehtoistoiminnan keinoin, mutta rohkaisemme ja kannustamme
 myös toimimaan oman elämänpiirin arkisissa tilanteissa.Tulethan mukaan ideoimaan tapoja välittää, ja myös kertomaan arjen hyvistä teoistasi? Kampanjasivustomme aukeaa syksyllä.

Henrietta Grönlund

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja