Vastuuta lapsiperheiden hädästä ei voi ulkoistaa

Lasten ja perheiden pahoinvointi on lisääntynyt Helsingissä useilla mittareilla koko 2000-luvun ajan. Esimerkiksi lastensuojelun asiakasmäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Perherakenteet ja perheen arki ovat monimutkaistuneet, parisuhdeongelmat sekä avio- ja avoerot ovat lisääntyneet ja yksinhuoltajien määrä on kasvanut. Vanhempien voimavaroja kuormittaviksi tekijöiksi ovat nousseet stressi, epävarmuus vanhempana, työn ja perhe-elämän yhdistäminen, parisuhdeongelmat sekä vaikeiden tunteiden, kuten suuttumuksen hallinta ristiriitatilanteissa.

Julkisen sektorin, ja myös monet järjestösektorin, palvelut painottuvat korjaavaan toimintaan, mutta perheet tarvitsisivat myös ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen tukea arjen haasteisiin. Monille vanhemmille ja perheille keskeinen ongelma on, että he ovat haasteidensa kanssa hyvin yksin. Isovanhemmat asuvat usein kaukana, eikä arjen apua ole yleistä pyytää tai saada muilta kuin lähimmältä läheispiiriltä. Kun omat läheisverkostot ovat kaukana tai muuten riittämättömät, huolet ja haasteet pääsevät liian helposti kasvamaan varsinaisiksi ongelmiksi. Sosiaalisen tuen puute vaikuttaa myös vanhempana koettuun stressiin, mikä taas vaikuttaa vanhemman ja lapsen suhteeseen sekä kasvatukseen kielteisellä tavalla.

Julkiset palvelut ovat keskeinen tekijä perheiden tukemisessa, mutta eivät kuitenkaan ainoa lääke varsinkaan lapsiperheiden kasvavaan ennaltaehkäisevän tuen tarpeeseen. Vastuuta lähimmäisistä ei ole vahvimmassakaan hyvinvointivaltiossa tarkoituksenmukaista ulkoistaa kokonaan julkiselle sektorille. Kun perheet tarvitsevat ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen tukea, apua, läsnäoloa ja keskustelukumppania, ei tukijaksi välttämättä tarvita sosiaalityöntekijää tai muuta ammattilaista tai viranomaista. Suomalaiset luottavat avun tarpeessa vahvimmin omaan lähipiiriinsä ja omaan vastuuseen itsestään, ja heti kolmanneksi luotetuin avun lähde on toisten ihmisten tuki ja lähimmäisvastuu. Tietyissä tilanteissa vanhemmat jopa kokevat esimerkiksi vertaistuen ammattilaisen antamaa tukea parempana vaihtoehtona.

Suomalaisista suurin osa on myös halukas auttamaan muita, erityisesti lähipiiriään. Lisäksi potentiaali vapaaehtoisen avun hyödyntämiselle on suuri. Suomalaisista osallistuu vapaaehtoistoimintaan eri tutkimusten mukaan jo useampi kuin joka kolmas. Toiminnasta kiinnostuneita ja siihen positiivisesti suhtautuvia on vielä toinen kolmannes, jonka auttamishalua ei vielä ole valjastettu toimintaan.

Haastan sinut pohtimaan, onko omassa lähipiirissäsi lapsi tai vanhempi, joka tarvitsisi tukea ja välittämistä. Voisitko joskus tarjoutua viemään lapsen puistoon, tai kysyä äidiltä tai isältä, mitä hänelle kuuluu? Tai jos lähipiirissäsi ei ole lapsia tai aikuisia, voit vaikka hymyillä lapselle raitiovaunussa tai kaupassa tai vaihtaa muutaman ystävällisen sanan lapsen tai hänen äitinsä tai isänsä kanssa. Koskaan et voi tietää, vaikka tuo yksi pieni ystävällinen ele pelastaisi lapsen tai vanhemman päivän – yksinäisyys tai turvattomuus ei aina näy ulospäin.

Lisää vinkkejä
 arjen pieniin, mutta 
ratkaiseviin tekoihin 
lasten ja perheiden
 hyvinvoinnin lisäämiseksi etsimme ja tarjoamme HelsinkiMission
 syksyllä käynnistyvän Pe
lastakaa sukupolvi -kampanjan
 yhteydessä. Tulemme tarjoamaan
 erilaisia mahdollisuuksia tukea lapsia
 ja vanhempia vapaaehtoistoiminnan keinoin, mutta rohkaisemme ja kannustamme
 myös toimimaan oman elämänpiirin arkisissa tilanteissa.Tulethan mukaan ideoimaan tapoja välittää, ja myös kertomaan arjen hyvistä teoistasi? Kampanjasivustomme aukeaa syksyllä.

Henrietta Grönlund

HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja