keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Henrietta Grönlund: Myötätunto rakentaa luottamusta


Myötätunto on ollut kova juttu HelsinkiMissiossa jo muutaman vuoden. Arkimerkitykseltään tuttu asia avaa vallankumouksellisia näköaloja, kun siihen perehtyy.

Myötätunto tarkoittaa sanakirjamerkitykseltään tietoisuutta kärsimyksestä ja halua toimia sen helpottamiseksi. Se on siis toisesta ihmisestä (toki myös vaikkapa eläimestä tai luonnosta) välittämistä, hänen huomaamistaan ja halua toimia sen eteen, että toisen ihmisen olisi hyvä olla. Myötätunto on inhimillisen kanssakäymisen ja ihmislajin menestymisen biologinen pohja. Olemme pärjänneet, koska olemme pitäneet yhtä. Siinä missä toisista erilleen joutuminen – eli yksinäisyys – on ollut hengenvaarallista ja aiheuttaa edelleen ihmisen kehossa hätätilan, myötätunto on ollut yhdessä pysymisen ja pärjäämisen liima, ja sen positiiviset vaikutukset onnellisuudelle, hyvinvoinnille ja terveydelle ovat merkittävät.

HelsinkiMission toiminnan tarkoitus on jo vuosia ollut taistelu yksinäisyyttä vastaan. Tätä teemme monin tavoin: tarjoamme ammatillista keskustelu- ja kriisiapua, toteutamme yhteisöllistä toimintaa, organisoimme laajaa vapaaehtoistoimintaa. Haastamme kaikki toimimaan yksinäisyyttä vastaan osana jokapäiväistä elämäänsä, arjen kansalaistoiminnan keinoin. Myötätunto on ytimessä näissä kaikissa, mutta aivan erityisellä tavalla se korostuu vapaaehtois- ja kansalaistoiminnassa, teoissa, joihin johdattaa nimensä mukaan vapaa tahto ja valinta toimia.

Tällöin puhutaan myötätunnosta kärsimyksen vähentämiseksi mutta myös myötäilosta hyvien hetkien jakamisessa, myötäinnosta yhdessä tekemisessä ja myötäolemisesta ihan vain siinä, että jaetaan ja ihmetellään elämää yhdessä. Vapaaehtois- ja kansalaistoiminta on kaikkea tätä.

Myötätunto ei ole vain tunne vaan halu ja päätös toimia. Omaan myötätuntoiseen toimintaansa voi vaikuttaa. Voimme rikastaa ja vahvistaa luontaista myötätunnon tunnettamme, suhtautua itseemme ja toisiin myötätunnolla kyynisyyden tai negatiivisuuden sijaan, liittyä toisten suruun, iloon ja intoon. Ja voimme päättää, että toimimme, kun toiminnan aika on.

Jos onnistumme, puhutaan win-win-win –tilanteesta. Voittajia ovat yhtäältä apua tai tukea saavat lähimmäiset, toisaalta myötätunteva itse, jonka hyvinvointia myötätunto lisää merkittävästi sekä kolmanneksi vielä yhteiskunta, jonka hyvinvointia myötätuntoinen toimintakulttuuri rakentaa.

Kevään hallitusneuvotteluissa ja talouden haasteissa on puhuttu ennennäkemättömällä tavalla luottamuksesta. Se toden totta on kaiken yhteisen toiminnan, jopa yhteiskuntana menestymisemme avain. Ja myötätunto, myötätuntoinen suhtautuminen ja myötätuntoinen toiminta ovat luottamuksen vahvimpia rakennusaineita.

Yksi esimerkki panostuksestamme myötätuntoon on osallistumisemme kumppanina Helsingin yliopiston Tekes-rahoitteiseen CoPassion –tutkimushankkeeseen. Hankkeessa tutkitaan myötätuntoa monitieteisen tutkijajoukon voimin, ja kehitetään tapoja, joilla myötätunto syntyy ja vahvistuu. HelsinkiMissiossa me uskomme, että ymmärtämällä myötätuntoa, sen mekanismeja ja vaikuttavuutta yhä paremmin voimme lisätä myötätuntoa ja sen myönteisiä vaikutuksia toiminnassamme ja yhteiskunnassamme. Me uskomme, että myötätunto on yksinäisyyden vähentämisen ja hyvinvoinnin lisäämisen ydin.

 
Henrietta Grönlund
HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja 


Henrietta Twitterissä 
HelsinkiMissio Twitterissa


(kuva: Jani Laukkanen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti